Kestävyys
Kuinka kestävää alpakkavilla todella on? Rehellinen elinkaariarvio
Timm QuandtLukuaika 7 min
”Onko alpakkavilla kestävää?” Tuotelapuissa ja verkkokauppojen teksteissä vastaus on lähes aina kyllä, usein puettuna sanoihin kuten ”kestävä luonnonkuitu” tai ”ilmastoystävällinen”. Oikeilla luvuilla sitä perustellaan harvoin. Kävin läpi kaksi vertaisarvioitua elinkaariarviota alpakkakuidusta. Ne eivät vastaa kysymykseen mainoslauseella, vaan kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta samaan raaka-aineeseen, ja juuri siinä on koko pulman ydin.
0,449 kg CO₂ – yhden käyttökerran jalanjälki
Vuonna 2023 Science of the Total Environment -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin 100-prosenttisesta perulaisesta alpakkakuidusta tehdyn neuleen koko elinkaarta raaka-aineen tuotannosta hävittämiseen. Elinkaariarvioinnissa tätä lähestymistapaa kutsutaan nimellä cradle-to-grave. Neulekohtaisen arvon sijaan tekijät jakoivat jalanjäljen yksittäiselle käyttökerralle: 0,449 kg CO₂-ekvivalenttia yhtä käyttökertaa kohden. CO₂-ekvivalentit ovat elinkaariarvioiden tavallinen mittayksikkö: eri kasvihuonekaasut, kuten metaani tai dityppioksidi, muunnetaan niiden ilmastovaikutuksen perusteella CO₂:ksi ja lasketaan yhteen yhdeksi arvoksi.
Kiinnostavaa on jakauma. Selvästi suurin osuus, 70 prosenttia, kohdistuu kuidun tuotantoon eli eläinten kasvatukseen ja keritsemiseen. Jakelun eli kuljetuksen ja myynnin osuus on 14 prosenttia. Kaikki muut vaiheet yhteensä jatkojalostuksesta hävittämiseen kattavat loput 16 prosenttia.
53 kg CO₂ kuitukiloa kohden – näkymä tilalta
Toinen tutkimus, jonka Gómez-Quispe ja kollegat julkaisivat vuonna 2022 Tropical Animal Health and Production -lehdessä, ei tarkastele valmista neuletta vaan laajaperäistä perulaista andilaista tuotantojärjestelmää tilan portille asti, eli cradle-to-farm-gate. Tulos: 53,0 kg CO₂-ekvivalenttia kuitukiloa kohden, laskettuna biofysikaalisella allokoinnilla. Se tarkoittaa, että päästöt jaetaan kuidun ja lihan kesken biologisen panoksen eikä markkinahinnan mukaan. Eläinten elopainoon suhteutettuna tämä on 22,6 kg kiloa kohden.
Suurin tekijä ei tässä ole jatkojalostus vaan ruoansulatus. Pötsikäyminen eli metaani, jota syntyy, kun mikrobit hajottavat karkearehua eläinten mahassa, muodostaa 67 prosenttia. Lisäksi tulevat suorat ja epäsuorat dityppioksidipäästöt, joiden osuus on 29 prosenttia.
| Ominaisuus | Tutkimus 2023 (neule) | Tutkimus 2022 (kuitu tilan portilla) |
|---|---|---|
| Järjestelmäraja | cradle-to-grave | cradle-to-farm-gate |
| Toiminnallinen yksikkö | yksi neuleen käyttökerta | yksi kg raakakuitua |
| Tulos | 0,449 kg CO₂-ekv. | 53,0 kg CO₂-ekv. (22,6 kg elopainokiloa kohden) |
| Suurin yksittäinen tekijä | Kuidun tuotanto, 70 % | Pötsikäyminen, 67 % |
Miksi lukuja ei saa laskea toisiaan vasten
Voi olla houkuttelevaa askarrella luvuista 0,449 kg ja 53 kg jokin näppärä tunnusluku. Juuri sitä kannattaa välttää. Tutkimukset mittaavat eri asioita eri järjestelmärajoilla ja toiminnallisilla yksiköillä: toinen ”valmiin neuleen yhden käyttökerran” koko elinkaaren yli, toinen ”yhden raakakuitukilon” tilan portille asti, ennen kuin mitään on edes kehrätty tai ommeltu. Toista lukua ei voi jakaa toisella tai lisätä toiseen ja rakentaa siitä maailmanlaajuista keskiarvoa alpakkavillalle.
Tärkeää on myös tämä: molemmat luvut ovat peräisin kumpikin yhdestä tutkimuksesta, joka koskee perulaisia tuotantojärjestelmiä. Se ei ole alpakoiden pidon maailmanlaajuinen keskiarvo, eikä se kerro mitään siitä, miten tila Saksassa tai Australiassa pärjäisi. Jos vertailutaulukosta ei löydy tätä varausta, kannattaa olla skeptinen.
Mitä molemmat tutkimukset silti osoittavat yhtäpitävästi
Eri järjestelmärajoista huolimatta molemmat tutkimukset näyttävät saman kaavan: leijonanosa päästöistä syntyy tilalla, ei kehräämössä tai kuljetuksessa. Neuletutkimuksessa kuidun tuotannon osuus on 70 prosenttia, tilatason tutkimuksessa pelkän eläinten ruoansulatuksen metaanin osuus 67 prosenttia. Jatkojalostuksella ja logistiikalla on kummassakin vain sivurooli.
Tämä vastaa sitä, mitä muista eläinperäisistä luonnonkuiduista tiedetään. Myös lampaanvillassa ja kashmirissa vipuvarsi on eläimessä eikä tehtaassa. Joka haluaa parantaa luonnonkuidun ympäristövaikutuksia, joutuu siis puuttumaan eläinten pitoon, ruokintaan ja lauman kokoon, ei pelkästään kehräysprosessiin.
Mitä ei (vielä) ole osoitettu
Kaksi väitettä, joita näiden tutkimusten yhteydessä usein esitetään, eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Ensimmäinen: usein kärjistetään, että noin 85 prosenttia kuitujakson ilmastovaikutuksesta tulisi pelkästään eläinten ruoansulatuksen metaanista. Tätä lukua ei voi johtaa neuletutkimuksesta. Näyttöä on vain erillisen tilatason tutkimuksen 67 prosentin metaaniosuudesta, ei enempää eikä vähempää.
Toinen avoin kysymys: huolellista, menetelmiltään yhtenäistä vertailua alpakkakuidusta kashmiriin, merinovillaan ja synteettisiin kuituihin maankäytön, veden ja CO2:n osalta yhdessä ei luotettavassa kirjallisuudessa toistaiseksi ole. Verkossa kiertävät vertailutaulukot, jotka julistavat alpakkavillan yleisesti ilmastoystävällisemmäksi kuin kashmirin tai polyesterin, eivät yleensä perustu yhteiseen menetelmään. Lue niitä varauksella.
Mitä tämä tarkoittaa sinulle
Ympäristön kannalta tämä tarkoittaa: alpakkavilla ei ole päästötön kuitu, vaikka se on luonnollinen, biologisesti hajoava ja vapaa mikromuovista. Sen CO2-jalanjälki syntyy pääosin eläimissä itsessään, aivan kuten lampaanvillassa tai kashmirissa. Joka etsii kaikkein ilmastoystävällisintä kuitua, ei tällä hetkellä löydä siihen vakavasti otettavaa, menetelmiltään kestävää vastausta.
Kasvattajille ja pitäjille tämä tarkoittaa: rehellinen viestintä voittaa jokaisen perusteettoman markkinointiväitteen. Sen sijaan että mainostaisit sanoilla ”hiilineutraali” tai ”kestävämpi kuin X”, mitä saatavilla olevista tutkimuksista ei yksinkertaisesti voi johtaa, kannattaa viitata siihen, mikä todella pitää paikkansa: laajaperäiseen laidunnukseen, vastuullisesti hoidettuun laumaan ja lopputuotteeseen ilman synteettisiä kuituja.
Usein kysyttyä
Onko alpakkavilla kestävää?
Alpakkavillalla on todellinen, mitattava CO2-jalanjälki, joka syntyy pääosin eläimissä itsessään eikä kehräämössä tai kuljetuksessa. Se ei siis ole päästötön kuitu, mutta se on luonnollinen, biologisesti hajoava ja vapaa mikromuovista. Luotettavaa vertailua muihin kuituihin, kuten kashmiriin tai merinovillaan, ei alan kirjallisuudessa toistaiseksi ole.
Kuinka suuri alpakkavillan CO2-jalanjälki on?
Vuonna 2023 julkaistu tutkimus (Science of the Total Environment) arvioi 100-prosenttisesta perulaisesta alpakkakuidusta tehdyn neuleen jalanjäljeksi 0,449 kg CO2-ekvivalenttia yhtä käyttökertaa kohden. Toinen, vuonna 2022 julkaistu tutkimus (Gómez-Quispe et al.) päätyy perulaisessa andilaisessa tuotantojärjestelmässä 53,0 kg:aan CO2-ekvivalenttia raakakuitukiloa kohden tilan portilla. Luvuilla on eri järjestelmärajat, eikä niitä saa laskea toisiaan vasten.
Miksi alpakkavilla aiheuttaa CO2-päästöjä?
Suurin tekijä on pötsikäyminen eli metaani, jota syntyy, kun mikrobit hajottavat karkearehua eläinten mahassa. Gómez-Quispen ja kumppaneiden (2022) tilatason tutkimuksen mukaan sen osuus päästöistä on 67 prosenttia, ja lisäksi tulevat 29 prosentin suorat ja epäsuorat dityppioksidipäästöt.
Onko alpakkavilla ilmastoystävällisempää kuin kashmir tai merinovilla?
Tähän ei saatavilla olevien tutkimusten perusteella voi vastata vakavasti. Menetelmiltään yhtenäistä vertailua alpakkakuidusta kashmiriin, merinovillaan ja synteettisiin kuituihin maankäytön, veden ja CO2:n osalta ei luotettavassa kirjallisuudessa toistaiseksi ole. Vertailutaulukot, jotka julistavat alpakkavillan yleisesti ilmastoystävällisemmäksi, eivät useimmiten perustu yhteiseen menetelmään.
Missä alpakkavillan päästöistä suurin osa syntyy?
Tilalla, ei jatkojalostuksessa. Vuoden 2023 neuletutkimus kohdistaa 70 prosenttia päästöistä kuidun tuotantoon, vuoden 2022 tilatason tutkimus taas 67 prosenttia eläinten ruoansulatuksen metaaniin. Molemmat tutkimukset osoittavat toisistaan riippumatta, että vipuvarsi on eläimessä, kuten useimmilla eläinperäisillä luonnonkuiduilla.
